Juoksuraportti: Helsinki City Run 2011

Löin lauantaina 7.5.2011 vetoa. Veto koski Helsinki City Run:ia, eli vuosittain järjestettävää puolimaratonia, jonka olin päättänyt juosta läpi ensimmäistä kertaa elämässäni.

Ehdin valmistautua maratonille juoksemalla viisi lenkkiä. ..koko vuonna..

Niille jotka eivät minua kuvasta tai muista yhteyksistä tunnista, nimeni on siis Elina Kangas. Toimin personal trainerina ja ryhmäliikunnanohjaajana Ison Omenan SATS Kuntokeskuksessa. Jumppatunteja on takana satoja, ellei tuhansia.  Juoksua… noh, jonkin verran vähemmän.

Ilmoittauduini HCR:lle maaliskuussa GoExpo –messuilla, ja vakaa aikomukseni oli valmistautua koitokseen hyvällä ja suunnitelmallisella harjoittelulla. Mutta kuten hyville ja suunnitelmallisille harjoitusohjelmille usein käy, se jäi suunnitelman tasolle. Kun harjoitusohjelmassa luki ”kevyt viikko – peruskestävyys”, todellisuudessa vedin 10 tuntia jumppaa vauhti- tai maksimikestävyyalueella ja päälle vielä muutamat kahvakuulatreenit asiakkaiden kanssa. Se siis siitä kevyestä viikosta, tai juoksutreeneistä ylipäänsä.

Onni onnettomuudessa oli kuitenkin, että ohjaamani ryhmäliikuntatunnit olivat (ja ovat edelleen) erittäin hyvin juoksuharjoittelua tukevia. Esimerkiksi SATS Powerstep sekä SATS Energy kehittävät kumpikin tehokkaasti hapenottokykyä, ponnistusvoimaa sekä alaraajojen lihaksistoa. Lisäksi Bodybalance-tunti parantaa liikkuvuutta, tasapainoa ja kehonhallintaa. Niinpä uskoin ja toivoin selviäväni puolimaratonista, vaikka itse juokseminen jäikin harmittavan vähälle. Heittäydyin lopulta jopa niin itsevarmaksi, että ilmoitin tavoiteajaksi 1h 50min.

Kun lauantaipäivä 7.5.2011 koitti, ei tavoiteaikaani uskonut enää kukaan muu kuin meikäläinen. Pohjanmaalta kannustamaan saapuneet vanhempani ennustivat, että en selviä edes maaliin asti. Rakas avomieheni puolestaan totesi, että jalat kramppaavat 5 kilometrin kohdalla, ja homma on siinä. ”Tukijoukot” olivat sitä mieltä että viiden juoksulenkin perusteella ei voi selvitä puolimaratonista. Itse olin erimieltä.

Löin siis vetoa kolmen eri henkilön kanssa: äidin kanssa siitä, että pääsen maaliin asti. Isän kanssa siitä että juoksen alle kahden tunnin, ja avomiehen kanssa löin vetoa että loppuaika on alle 1h 50min. Potissa oli yhteensä 70€. Saman verran kuin maksoin HCR:lle osallistumisesta. Nyt olisi paras juosta kovaa, jotta ei kävisi juoksuharrastus liian kalliiksi.

Ankaran itseluottamuksen ja pohjalaisen sisun voimin starttasin siis lähtöviivaalta lauantaina, yhdessä melkein 13 000 muun juoksijan kanssa. Virallinen tavoite oli alittaa 1:50:00:n tavoiteaika, epävirallinen tavoite oli juosta yksinkertaisesti niin kovaa kuin kintuista lähtee.

Ja minähän juoksin.

Luojan kiitos apunani oli Garminin Forerunner rannetietokone, joka mittasi ajan, matkan ja juoksuvauhdin GPS:n avulla. Ilman sitä en olisi pystynyt ylläpitämään tasaista juoksuvauhtia koko matkaa. Sen verran alkoivat reidet ja pohkeet hapottamaan 15 kilometrin jälkeen. Voisi jopa sanoa, että loppuaikani oli 90% Garminin ansiota. Se toimi erinomaisena psykologisena tsempparina juoksun aikana. Ja totuushan on, että puolimaratosta ja täysmaratonista selviytyminen vaatii vähintään yhtä paljon henkistä kanttia kuin fyysistä kuntoa.

Mikä oli siis lopputulos?

Vastaus: 1:44:44 = voitto ja täystyrmäys.

Hurraa SATS Powerstep, Energy, Bodybalance ja Zumba! Hurraa Garmin! Hurraa loistava aurinkoinen keli lauantaina! Ja hurraa kaikki ne 13 000 iloista juoksijaa jotka selvisivät hienosti maaliin!

Tästä lähdetään jatkamaan matkaa kohti täysmaratonia. Mukaan saa lähteä!